lauantai 30. syyskuuta 2017

Aleksanterin kirkko

Tampereen Kaakinmaan kaupunginosassa sijaitseva Aleksanterin kirkko on Tampereen seurakunnallisessa historiassa merkittävä rakennus. Valmistuessaan vuonna 1881 siitä tuli Tampereen kaupunkiseurakunnan pääkirkko aina vuoteen 1923 asti, jolloin vuonna 1907 Jussinkylään valmistuneesta Johanneksen kirkosta tehtiin tuomiokirkko. Aleksanterin kirkko kuului kuitenkin tuomiokirkkoseurakunnalle vuoteen 1953 saakka, jolloin uudessa seurakuntajaossa syntynyt Pyynikin seurakunta sai Aleksanterin kirkon pyhäkökseen. Tämä seurakunta lakkautettiin ja liitettiin tuomiokirkkoseurakuntaan vuonna 1914, joten tänä päivänä Aleksanterin kirkko on jälleen yksi Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkoista.

Suuresta kirkosta on keskellä kaupunkia vaikea saada otetuksi  kokonaiskuvaa. Tämäkin on otettu melko laajakulmaisesti. Arkkitehtoonisesti tämä Theodor Deckerin suunnittelema tiilikirkko edustaa ns. mannermaista katedraalityyliä, josta löytyy sekä uusgotiikan että romaanisen kauden tyylipiirteitä.

Suuri kirkko on saanut nimensä rakennusajankohtansa hallitsijan, Venäjän keisari Aleksanteri II:n mukaan. Sen sisälle mahtuu istumaan 1430 henkilöä. Kirkkosali on kolmilaivainen ja ns. basilika-tyylinen. Massiiviset parvekkeet kiertävät alttariseinää lukuun ottamatta koko kirkkosalin.

Kirkon historiaan sisältyy myös dramaattisia vaiheita. Ensimmäisen, vuonna 1937 suoritetun peruskorjauksen yhteydessä kirkossa syttyi tulipalo, joka tuhosi sen kirkkosalin lähes kokonaan. Arvokas kirkko saatiin kuitenkin korjatuksi jälleen käyttöön vuoden 1938 -aikana.

Kaiken kaikkiaan Aleksanterin kirkko on hyvin merkittävä kirkkorakennus, jota kannattaa käydä katsomassa kun paikkakunnalle osuu. Kovasta käytöstä huolimatta kirkko on mukana tiekirkko-ketjussa, joten sitä pääsee kesäajalla katselemaan tilaisuuksien ulkopuolella myös sisäpuolelta. Kirkon ympärillä on Pyynikin kirkkopuisto ja vanha, vuonna 1880 käytöstä poistettu hautausmaa historiallisine muistomerkkeineen.


Osoite: Pyynikin kirkkopuisto, Tampere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!