lauantai 22. lokakuuta 2016

Luhangan kirkko

Luhanka on itsenäinen hyvin pieni kunta Keski-Suomessa. Väkiluvuksi kerrottiin tämän vuoden tammikuussa 762 henkilöä.

Kunta on pieni, mutta paikkakunnalla on sitäkin suurempi kirkko. Luhangalle valmistui vuosien 1891-1893 aikana yksi maamme suurimmista puukirkoista. Istumapaikkoja tästä suuresta kirkosta löytyy 1500 henkilölle. Kömpelönä vertauksena todettakoon, että Turun tuomiokirkkoon mahtuu "vain" 900 henkilöä. Luhangan kirkossa suuret sivulehterit nostavat kirkkoon mahtuvaa väkimäärää oleellisesti pohjapinta-alaa kasvattamatta, mutta todella suuri tämä kirkko on siitä huolimatta. Tyyliltään se on uusgoottilainen.

Tätä hirsistä rakennettua "katedraalia" pidetään yhtenä edustavimpana kirkkoarkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemista puukirkoista. Kaiken lisäksi kirkko on säilynyt lähes täysin alkuperäisasussaan. Niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Jopa kirkon, aikoinaan suuret 18 äänikertaiset urut ovat alkuperäiset ja alkuperäiskunnossa. Ne on rakentanut Lahtelainen urkutehdas Albanus Jurwa vuonna 1897.

Kirkkoon ei koskaan ole asennettu sähkövaloja eikä -lämmitystä.  Aikoinaan tämä ei ehkä olut suuri puute, koska muuallakin oli samoin. Hankalaksi tilanne kävi sähköverkon yleistyessä. Lisäksi kirkkoon ei rakennettu minkäänlaista lämpöeristystä. Suuren kirkon ylläpitokustannukset kävivät pienelle seurakunnalle ylivoimaisiksi, ja kirkon ympärivuotisesta käytöstä luovuttiin vuonna 1958, kun kirkon läheisyyteen valmistui pieni noin 150-paikkainen Einari Teräsvirran suunnittelema ns. "talvikirkko".

Luhangan seurakunta ei nykyisin ole enää täysin itsenäinen, vaan se on osa Joutsan seurakuntaa. Kirkkoväkeä tämä kirkko varmasti kokoaa kesäisin laajalta alueelta. Mäki, jonka päällä kirkko on, ei ole suuren suuri, mutta tarpeeksi kuitenkin tehdäkseen kirkosta vielä todellistakin suuremman näköisen, kuten kuvasta ilmenee.






















Tornin korkeus olisi mielenkiintoista tietää. Jos joku teistä lukijoista sen sattuu tietämään, otan tiedon mielelläni vastaan.

Luhangan kirkko on kirkko, joka pitää nähdä omin silmin. Itse olin valitettavasti kirkon aukioloaikojen ulkopuolella liikkeellä, joten sisäkuvat jäivät saamatta, mutta tässä kirkossa kyllä riitti ihmeteltävää ihan ulkopuoleltakin. Kannattaa käydä katsomassa, jos kulkua tuohon suuntaan on.


Mämminiementie 6, Luhanka


4 kommenttia:

  1. Luhangan kirkko on kyllä komea tai paremminkin kaunis ulkoa ja erityisesti sisältä.
    Osa Forssan? seurakuntaa vai Joutsan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, marliska. Tuo kirkko kuuluu nimenomaan Joutsan seurakuntaan, jonka kappeliseurakunta tämä on. Kiitos huomiosta, näppäilyvirhe. ;) Korjattu on.

      Poista
  2. Puukirkko, joka pikaisesti katsottuna näyttää pieneltä katedraalilta.. :)
    Todella kaunis kirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja puinen katedraali se on jo kooltaankin, 1500 henkilöä mahtuu. :) Kiitos Orvokki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!