lauantai 9. toukokuuta 2015

Jämsän kirkko

Tällä kertaa katsomme Keski-Suomessa sijaitsevaa Jämsän kirkkoa. Jämsän kaupunki on kasvanut viime vuosina hyvin voimakkaasti kuntaliitosten vuoksi. Siihen liitettiin vuoden 2007 alussa osa Längelmäen kuntaa ja vuoden 2009 alusta Jämsänkosken kaupunki. Jo aikaisemmin, vuoden 2001 alussa Jämsään liittyi Kuorevesi. Nykyisen kunnan väkiluku on hieman vajaat 22 000. Jämsän kirkko on sen luterilaisen seurakunnan pääkirkko. Se on ilmeisesti järjestyksessä jopa viides kirkkorakennus Jämsässä.

Kirkko sijaitsee näyttävällä paikalla mäen päällä. Se vihittiin käyttöönsä vuonna 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kauno S. Kallio.

Seurakuntaa kohtasi suuri järkytys keväällä 1925, kun juuri satavuotisjuhliaan viettänyt suuri Engelin suunnittelema puinen ristikirkko tuhoutui tulipalossa kahdessa tunnissa maan tasalle. Nykyinen kirkko rakennettiin kivestä. Se on pienempi kuin tuhoutunut edellinen kirkko, mutta on ulkonäöllisesti hyvin paljon edellisen kirkon kaltainen.

Kirkko on nykymuodossaan hyvin kaunis. Sen viimeinen peruskorjaus tehtiin vuosina 1994-1995. Tämän yhteydessä rakennettiin mm. sivulehterit. Keskikupoli on suuri ja tekee kirkkosalin sen keskikohtaa painottavaksi. Istumapaikkoja salissa on 800.

Kangasalan urkutehtaan valmistamat rut ovat peräisin vuodelta 1934. Äänikertoja niissä on 26+2. Koneisto on ajan tavan mukaan pneumaattinen. Sekä urkulehteri että urkujen julkisivu rakennettiin edellisen, palaneen kirkon tyylisiksi. Nykyinen soitin on edeltäjäänsä hieman pienempi, kuten koko kirkkokin.

Kaksiosainen alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan edellisen kirkon palosta. Se on vuodelta 1848 ja sen tekijä on taidemaalari Berndt A. Godendhjelm.





























Saarnastuolin takana seinällä näkyvä keski-aikainen ristiinnaulittua esittävä veistos saatiin niin ikään pelastetuksi edellisestä kirkosta. Se on peräisin Keski-euroopasta ja lahjoitettu todennäköisesti 30-vuotisen sodan tuliaisina Jämsän kirkkoon.




















Tulipalo onnistuttiin rajaamaan niin, että myös empiretyylinen Engelin suunnittelema tapuli säästyi. Tapuli on rakennettu vuonna 1857.

Jämsän kirkon ullakolla sijaitsee kirkkomuseo, jonne on koottu varsin laaja valikoima erilaista esineistöä kirkoista eri vuosisadoilta.




Osoite: Koskentie 30, Jämsä




































4 kommenttia:

  1. Kaunis kirkko :) mukavaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs kirkko. Vaaleat värit tekevät siitä myös valoisan.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirkko, ja sisätilan sini(harmaa) väritys on todella kaunis.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Teille kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!