Vimpelin pyöreä kirkko

VIIKON 11 KIRKKOESITTELY

Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Vimpelin kirkko on todella erikoinen kirkkorakennus. Tämä kirkkorakentaja Jacob Rijfin suunnittelema puukirkko on pientä sakastia varten rakennettua sivusakaraa lukuun ottamatta pohjamuodoltaan pyöreä. Tai oikeastaan 12-kulmainen, mutta se ei tätä pyöreyden tunnelmaa suinkaan heikennä.

Useammasta paikasta netistä olen valitettavasti lukenut, että kirkko olisi maamme ainoa pyöreä kirkko. Se ei pidä paikkaansa; Ainakin Nokian kirkko on toteutettu samanlaisella pohjakonstrukstiolla ja Haminan ortodoksinen kirkko on pohjamuodoltaan sekin pyöreä, kuten myös Juupajoen puukirkko. Myös Hämeenlinnan kirkko on ollut alunperin "pyöreä kirkko". Kaikesta huolimatta kyseessä on varmasti harvinaisuus. Katsotaanpa sisälle.

Kirkkosali on "pyöreästä" pohjapiirroksesta johtuen harvinaislaatuinen. Siinähän ei ole yhtäkään kulmaa missään. Alttaritaulun on maalannut taidemaari R. W. Ekman vuonna 1872. Kirkkosalista katsottuna taulun vasemmalla puolella on erikoisesti alttariseinässä kiinni oleva saarnastuoli, mutta sitten tuleekin tämän kirkon sisustuksellinen erikoisuus; Samanlainen saarnastuoli löytyy myös toiselta puolelta alttariseinää! Miksi?

Se saarnastuoli on toiminut aikaisemmin, ennen urkujen kirkkoon saamista lukkarin, eli esiveisaajan työpaikkana. "Saarnastuolit" ovatkin sen verran erilaisia, että toisessa on teline raamatulle, toisessa virsitaulu, johon on lukkari voinut näppärästi asetella virret. Tämänkaltainen ratkaisu on kirkoissamme erittäin harvinainen. Mikähän mahtaa olla lukkarin "saarnastuolin"  nykyinen käyttötarve?

Kangasalan Urkutehtaan valmistamat 15+2 äänikertaiset urut kun tulivat kirkkoon vuonna 1944. Ne sijaitsevat urkuparvella alttariseinää vastapäätä.

Palataan vielä tuohon kirkon "pyöreyteen". Kaikkien maamme pyöreiden kirkkojen historiallinen esikuva löytyy Antiikinajan Roomasta. Se on mammuttimainen Pantheon-temppeli. Pyöreä pohjamuoto ei kirkkorakennuksissa koskaan tullut yleiseen käyttöön ja siitä luovuttiin lopullisesti jo 1800-luvun alussa.

Kellotapuli edustaa kirkon tavoin kustavilaista uusklassismia. Se valmistui hieman ennen kirkkoa, vuonna 1807.

Vimpelin kirkko valmistui vuonna 1809 ja se jäi suunnittelijansa, Jacob Rijfin viimeiseksi kirkkorakennukseksi.


Osoite: Patruunantie 28, Vimpeli








Kommentit

  1. heel mooi en een mooie uitleg erbij,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This is a specialty! Thank you for bas van Es.

      Poista
  2. Komea kirkko, mutta pohjanmaalla on vissiin kaikki komeaa. Kattoon kiinnittyi huomioni erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Pohjanmaallakaan silti ihan kaikki ole komeaa ja tämäkin kirkko kaipaisi lähivuosina ainakin ulkomaalauksen. Mutta näin talvikuvissa näyttää ihan hyvältä. Kiitos Aimarii.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä. Ja onhan se myös harvinaislaatuinen, kun on maamme ainut puinen pyöreä kirkko. Kiitos Ame.

      Poista
  4. Kaunis.. kaunis on. Ja erikoinen.
    Jotenkin tuo mieleen joitain näitä eri uskonkuntien kirkkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Ja olihan tuo esikuva, Pantheonin temppelikin alunperin rakennettu "kaikkien jumalien temppeliksi." Nykyisin sitten toimii katolisena kirkkona. Kiitos Orvokki.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ylivieskan kirkko - Kuvaesittely

Kangasalan kirkko

Koskenpään kirkko