perjantai 17. toukokuuta 2013

Kärsämäen Paanukirkko

Kärsämäellä sijaitsee yksi maamme erikoislaatuisimmista kirkkorakennuksista. Arkkitehti Antti Lassilan suunnittelema vanhan ajan paanuilla päällystetty kirkko on rakennettu paikalle, jossa aikoinaan sijaitsi paikkakunnan ensimmäinen, vuonna 1765 rakennettu ja 1841 purettu puukirkko.


Näennäisen modernista ulkomuodosta huolimatta tämän kirkon rakentamisessa on noudatettu tuon ensimmäisen kirkon mukaisesti mahdollisimman tarkasti kaikkia 1700-luvun kirkonrakennusmenetelmiä ja työtapoja. Jopa justeerilla poikkisahatut puut haettiin metsästä hevospelillä, rakennustyössä käytetyt naulat ovat kaikki sepän takomia ja rakennusväelle tarjottiin avotulella valmistettua ruokaa 1700-luvun henkeen. Kirkko vihittiin käyttöön kesällä 2004. Se on ympärivuotisessa käytössä seurakunnan toisena kirkkona.

Kirkonrakennushanke on Kärsämäen seurakunnan, kunnan ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston yhteistyön tulos. Lisäksi hankkeessa on ollut mukana yhdeksän ammatti- ja ammattikorkeakoulua. Rakennustyön myötä haluttiin siirtää menneitten aikojen huipputason puutyö-osaamista jälkipolville. Opiskelijoiden ja rakennusalan ammattilaisten lisäksi kirkkoa olivat rakentamassa sadat talkoolaiset.

Pelkistetyn synkänmusta ulkokuori kätkee sisäänsä Kerrassaan kauniin ja akustisesti upean kirkkosalin.   


Salissa on istumapaikat 140 henkilölle. 1700-luvun tapaan kirkossa ei ole sähkövalaistusta eikä lämmitystä. Molemmat hoidetaan tarvittaessa kynttilöin. Urkujakaan ei kirkossa ole, koska niitä ei tuolloin maamme kirkoissa ollut.

Kirkon huippuikkunaa kohti jyrkässä kulmassa nousevaa sisäkattoa.

Uskomattoman hyvän akustiikkansa johdosta kirkko on jumalanpalvelusten ja seurakunnallisten toimitusten lisäksi hyvin suosittu konserttipaikka, joka on houkutellut myös nimekkäitä esiintyjiä. Yksittäisten konserttien lisäksi kirkossa järjestetään kesäisin musiikkijuhlat (www.musiikkiapaanukirkossa.fi)


Kellotorni sijaitsee jonkin matkaa ennen paanukirkkoa kirkkoon johtavien pitkospuiden varrella.



Osoite: Pappilankuja 24, Kärsämäki.







12 kommenttia:

  1. Oi,onkin erikoinen, hieno kirkko. Nyt tekis mieli käyä kattomassa. Nuo pitkospuut jo houkuttelee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä. Kesällä tuolla käy paljon turisteja ihan ulkomaita myöten. Kiitos kommentista, Askartelin itte.

      Poista
  2. Kaunis ja valoisa on sisältä, toisin kuin mitä päältä näyttää..:)
    Todella persoonallinen kirkko.

    Hienoa että tehdään vanhan mallin mukaan nykyaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päältä tuo on omasta mielestäni suoraan sanottuna aika kauhea :) Eihän tämä seurakunnan ainoa kirkko ole, taitaisi tuolla nykyajan ihmisellä kuitenkin tulla nopeasti kylmä kovalla pakkasella. Kiitos kommentista Liplatus.

      Poista
  3. Tämä on erittäin kiinnostava kirkko. Pistän muistiin itselleni, kun kesällä menenkesuomeen, taidan poiketa tutustumassa.
    Miten siellä talvelal atrkenee, kun ei ole lämmitystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa talvella olla lämmitys ihan ihmisten ja kynttilöiden varassa. Eli ilmeisesti tavetta kunnon toppatakeille on. Toiminee toisena kirkkona, mutta pääkirkoksi tuosta tuskin seurakunnalle olisi. Käy ihmeessä tutustumassa. Toivottavasti ilma on silloin parempi kuin omalla käynnilläni. Tuolloin satoi vettä kunnolla ja ukkonenkin jyrähteli. Kiitos kommentista aimarii.

      Poista
  4. Kuvasit, että kirkko noudattaa vanhaa rakennusperinnettä, mutta ihan modernilta näyttä.
    Tykkään tuosta yksinkertaisuudesta.
    Tämä pitäisi laittaa reissulistalle nähtävyys-sarakkeeseen (kunhan nyt ensin googletan tuon Kärsämäen sijainnin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tekstit tarkistan aina useammastakin eri lähteestä. Niiden mukaan tuossa vain ulkoinen olemus on moderni. Se helposti hämää. Itse rakennustyö on kaikilta osin tehty 1700-luvun periaatteiden mukaisesti.

      Käy ihmeessä tuolla. Sinullahan on jo ennestään vähän vastaava se "hiljentymiskappeli" omassa blogissasi:) Tuollakin kyllä menee hiljaiseksi vaikka vähän kokeneempikin kirkonkuvaaja :)

      Kiitos kommentista Orvokki.

      Poista
  5. Upeaa käsityötä. Hieno ja erikoinen kirkko. Oli pakko heti katsoa missä tämä Kärsämäki sijaitsee (Kärsämäkiä kun on niin monta suomessa), jos vaikka joskus osuisi kulmille, niin tämä kirkko tarvitsee ehdottomasti nähdä myös livenä.
    Kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ame! Tuolla kyllä ehdottomasti kannattaa käydä, mutta kannattaa varmistaa että se on silloin avoinna! Kun kävin nyt toisen kerran, ovet olivat kiinni vaikka sää parempi olikin.

      Poista
  6. Minulla oli kesällä kirjastosta lainassa satukirja Paanutonttu ja Tarinakivet ja nyt minulla on kirja omanakin :) Tämä kirja on syntynyt tilaustyönä Kärsämäen paanukirkolle. Kirjaa oli kiva lukea ja seuraavana päivänä lähdin katsomaan paanukirkkoa paikan päälle. Kirkko on erikoinen ja kaunis sisältä. Joessa olevan ikiaikaiseen kirkonhaltijoiden sukuun kuuluvan Paanutontun vesikivenkin siellä näin, mutta itse tonttua en kivellä nähnyt. Tuolle kivelle Paanutonttu on sadun mukaan uudestaan ja uudestaan istahtanut menneitä miettimään. Spotifysta voi muuten kuunnella Paanutontun lauluja ja jokaisen laulun edellä on pieni tarinanpätkä, joka selventää laulujen sisältöä.

    Tässä pieni näyte kirjasta: Haapapuusta tehdyt kattopaanut lepyttävät haaparuhtinaan, kun tämä huomaa, ettei puiden kaato ollutkaan turhaa: "Auringon punerrus sytytti kirkon katolla lyhtyikkunan, valo säkenöi mustien paanujen pinnalla kuin tähtimatto. Silloin haapojen ikiaikainen havina puhkesi paanulta paanulle kuin koko paanutakki olisi helähtänyt soimaan kanteleina! Haaparuhtinas kohotti hämmästyneenä katseensa, kuunteli - ja vihdoin ymmärsi. Valosydämet ovatkin tallella! Petäjistä puserretun tervaisen mehun suojaamina ne pysyisivät vahingoittumattomina, kestäisivät paljon enemmän kuin seisoessaan metsässä juurillaan."

    Lyhtyikkunahan on tuossa ylimmäisessä kuvassa hyvin nähtävissä. Tässä kirkossa kannattaa käydä ja ehkä ennen sitä lukea tuo kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhä vaan erikoisemmaksi tämä kirkko käy. Monenlaista tarinaa ja projektia siihen näyttää liittyvän. Kiitos Merja mielenkiintoisesta taustatiedosta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!